Varjoliitomatka ilmojen halki


Varjoliitoa kannattaa kokeilla ainakin kerran elämässä. Se saa veresi kiehumaan, vaikka itse lento onkin yllättävän rentouttava ja leppoisa. Oikeastaan koko kokemukseen liittyvä jännitys tiivistyy alas jyrkänteeltä tehtävään hyppyyn. Sitä ennen kätesi hikoavat, sydämesi tykyttää tuhatta ja sataa – ja tuntuu kuin vatsanpohjasi olisi täynnä pikavauhtia vaeltavia muurahaisia.

Jopa ajomatka hyppypaikalle tuntuu kutkuttavalta. Matkalla ylös vuoren jyrkänteelle varjoliito-opettajat yrittävät parhaansa mukaan vakuutella, että liitäminen on täysin turvallista. He saavat sen kuulostamaan helpolta – ei tarvitse muuta kuin juosta kohti alamäkeä ja alkaa lentää. Miten se voi olla mahdollista? Onneksi sitä ei tarvitse tehdä yksin, sillä lento tehdään henkilökohtaisen opettajan kanssa, joka väittää kirkkain silmin helpottaakseen oloasi, että varjon istuin on yhtä mukava kuin lempinojatuolisi suosikkihotellissasi.

Saavuttuamme huipulle, opettajani Luisma levittää leijan ohuine naruineen viheriölle. Samalla mietin itsekseni, että miten leija ja sen ohuet narut voivat kannatella kahden ihmisen painon ilmassa? Vatsanpohjaani kouristaa enkä muista milloin viimeksi olisin ollut näin hermostunut.

Meidän vuoromme on seuraavaksi. Luisma pyytää minua ottamaan ensimmäiset askeleet kävellen, kääntymään ympäri ja juoksemaan niin lujaa kuin vain pystyn. Opettajaan kiinnitettyjen valjaiden kanssa juokseminen vaikuttaa aluksi mahdottomalta, mutta ennen kuin kerkeän edes huomata, olemme jo ilmassa. Yhtäkkiä olen sanaton – hyppyä ennen olin varma, että huutaisin niin lujaa kuin kurkustani lähtisi.

Silmieni edessä avautuu näkymä lintuperspektiivistä Teneriffan pohjoisrannikon ylle. Se on sanoinkuvaamaton. Samalla kaikki jännitys, jota tunsin, on tipotiessään ja oloni tuntuu nyt painottomalta ilmassa. Luisma ohjaa leijaa sen kädensijoista ja tekee loivia käännöksiä tuulessa voittaakseen lisää korkeutta. Nautin niin paljon matkasta ilmojen halki, että poskiini sattuu liika hymyileminen.

Lukuisten kierrosten jälkeen, alamme laskeutua ja lähestyä Playa El Socorro -rantaa, laskeutumispistettämme rannalla. Viimeinen kieppi liidättää meidät meren ylle paljastaen rannikon jälleen eri näkökulmasta ja perspektiivistä. Yhtäkkiä varpaamme osuvat hiekkaan ja laskeudumme turvallisesti rannalle. En voisi olla tyytyväisempi – kokemus oli kerrassaan tajunnan räjäyttävä. Olen äärimmäisen iloinen, että uskalsin hypätä jyrkänteeltä alas!


No Comments

Leave a Reply: